Suomi on euroloukussa.
SUOMI ON EUROLOUKUSSA. MILLÄ PERUSTEILLA PÄÄTÖS EUROON LIITTYMISESTÄ TEHTIIN JA KETKÄ SUOMEN VEIVÄT EUROON?
Puuhattiin päätöstä euroon liittymisestä. Eräs kollega tuli neuvonpidosta kansantaloustieteen laitokselle ja lausahti ”On se kummallista. Ruotsilla ja Suomella on samanlainen analyysi euroon liittymisestä. Ruotsi ei ota euroa, vaan pitää kruununsa. Suomi menee euroon ja luopuu markasta.” Herääkin kysymys, millä perusteilla Suomi teki eri päätöksen kuin Ruotsi. Ja ketkä olivat pääarkkitehdit? Jälkimmäiseen kysymykseen lienee oikea vastaus: Pääministeri Paavo Lipponen ja valtiovarainministeri Sauli Niinistä olivat kätilöinä. Korjatkaa, jos minulla on väärä mielikuva. Mihin heidän päätöksensä perustui, onkin visaisempi kysymys. Entinen pääministeri Lipponen aina hoki ”Pitää olla ytimessä” ja ”Pitää olla pöydissä, joissa päätökset tehdään”. Että näin. Sanonnat eivät anna mitään viitettä, mitkä olivat taloudelliset perustelut. Pitäisi saada ensikäden tietoa niiltä, jotka veivät Suomen euroon, jotta Suomen taloushistoria saataisiin täydellisemmäksi. Kyse ei ole jälkiviisaudesta, vaan todellisista historiallisista tapahtumista. Mihin taloustieteen teorioihin ja selvityksiin ratkaisu perustui?
TALOUDEN SOPEUTUMINEN ULKOISIIN SOKKEIHIN OLI MARKKA-AIKANA ERILAINEN KUIN SE ON NYT EUROAIKANA.
On parasta ottaa lähtökohdaksi kansantuotteen/kansantulon aikasarja. Alla olevassa kuviossa on reaalitulon (tulo, josta on poistettu hintojen nousu), kehitys vuodesta 1860 lähtien, jolloin Suomen markka luotiin.
Markka-aika on varjostettu sinitaivaalla, jossa on pilviä. Markka-aikana on ollut mitä erilaisempia häiriöitä, jolloin reaalinen tulo on eronnut trendistään, joka kuvaa tuottavuutta (kuinka paljon saisimme tuloa, kun vallitsee täystyöllisyys). Se on kuvattu punaisella katkoviivalla. Kuitenkin toteutunut reaalinen tulo, jota kuvaa sininen jatkuva viiva, on aina palannut trendille. Suomea koetteli 1990 ulkoisista tekijöistä johtuva sokki. Jouduimme siihen asti historiamme syvimpään lamaan. Mitä tapahtui? Suomen talous ponnahti ylös takaisin trendille kuin upoksissa ollut samppanjapullon korkki. Sen takasi talouden joustot:
* Korko laski, vaikka se oli alussa kaksinumeroinen luku.
* Palkkojen nousuvauhti tyssäsi.
* Markka heikkeni eli devalvoitui. Devalvaatio oli noin 30 %:n luokkaa.
Näiden joustojen johdosta kilpailukyky parani ja vienti nousu rakettimaisesti, jolloin talous elpyi. Tapahtuma noudatti makrotaloustieteen oppikirjojen kelluvien valuuttakurssien malleja.
Euroaika on varjostettu keltaisella. Euroaikanakin Suomea kohtasi massiivinen ulkoinen sokki. Talous syöksyi syvempään lamaan kuin 1990-luvulla. Ja sinne me olemme jääneetkin. Talous on ollut kuin vuoristorata. On nousuja ja laskuja, mutta trendiä kohti ei ole menty. On ollut lyhyitä aikoja, jolloin tulo on kasvanut, mutta liian vähän. Katsokaa, mikä ero on trendin ja toteutuneen tulon välillä. Se on koko ajan revennyt yhä suuremmaksi. Teoria ja käytäntö osoittavat, että mitä suurempi trendin (punainen katkoviiva) ja toteutuneen tulon (sininen jatkuva viiva) välinen ero on sitä suurempi pitäisi toteutuneen tulon kasvun olla. Ero on nyt jotakin 30 000 000 000 euron luokkaa. Vertailukohdan saa budjetista, joka on noin 50 000 000 000 euroa. Kasvun pitäisi nyt olla jossakin 6 % – 8 % luokkaa, kun on vaivaiset pari prosenttia. Shakespeare mukaillen ”Suomen maassa on jotakin mätää.”
SYYT SUOMEN TALOUSHISTORIAN SYVIMPÄÄN LAMAAN LÖYTYVÄT EUROSTA JA TYÖMARKKINOISTA.
Ensimmäinen syy huonoon tilaan on euro. Euro on Suomen kannalta katsottuna kiinteä valuuttakurssi. Tällöin Suomen huono taloudellinen tilanne ei johda euron heikkenemiseen, joka pelastaisi maan. Toisin sanoen Suomi ei voi devalvoida euroa. Euron ja muiden valuuttojen kurssi riippuu suurelta osin Saksan taloudesta, joka on vahvassa iskussa.
Markka pitäisi saada takaisin. Se ei kuitenkaan ole kovin yksinkertainen toimenpide. Jos Suomi yksipuolisesti irrottautuisi eurosta, joutuisimme paarialuokkaan. Meidät sysättäisiin sivuraiteille joka asiassa. Ja muitakin kapuloita, joihin minun mielikuvitukseni ei riitä, lykättäisiin Suomen talouden rattaisiin. Tämä sen vuoksi, että Suomen ero eurosta olisi arvovaltatappio erityisesti Ranskalle. Hehän euron kehittivät suitseakseen yhdentyneen Saksan. Toisin sanoen euro on poliittinen valuutta, jolla on hyvin vähän tekemistä talouden ja talousteorioiden kanssa. Pitää odottaa, kunnes paineet euroalueella kasvavat ylipääsemättömiksi. Kai olette huomanneet, että euroalueen korko on nollan pinnassa ja Euroopan keskuspankki on pumpannut massiivisia määriä euroja pankkijärjestelmää ja yrityksille, jotta talous ei romahtaisi. Heiltä vaan on jäänyt ottamatta huomioon kuuluisa rahapolitiikan sääntö: ”Voit viedä hevosen lähteelle, mutta et voi pakottaa sitä juomaan.” Toisin sanoen yrityksiä ei voi pakottaa ottamaan lainaa ja investoimaan, koska yrityksissä tehdään TALOUDELLISIA laskelmia.
Toinen tekijä on työmarkkinoiden joustamattomuus ja palkkapolitiikka. Kauppaa käyvä sektori (teollisuus) joutuu myymään ja ostamaan maailmanmarkkinahinnoilla. Sääntö, jota ei voi murtaa on: ”Hintojen nousu on palkkojen nousu miinus tuottavuuden nousu.” Hinnat tulevat ulkoa ja tuottavuuden nousu ei käskien onnistu, koska se riippuu tieto – taito tasosta ja oppiminen on hidasta. Tällöin palkkojen pitää sopeutua säännön mukaan.
Puhutaan saavutetuista eduista, yleissitovuudesta ja muista tavoitteista, jotka ovat politiikkaa ja eivät ota huomioon talouden rajoitteita. Talous rankaisee ankarasti, jos sääntöjä rikotaan. Esimerkiksi työttömyys nousee. Usein vedotaan ulkomaiden kehitykseen. Odotetaan, että Saksa ja muut nousevat ja vetävät Suomenkin nousuun. Siinähän odotatte tumput suorina ja Suomi pysyy syvässä lamassa. Katsokaa kuviota ja verratkaa euroaikaa markka-aikaan. Ammattiyhdistysliikettä ei sitoutettu euroajan vaatimaan palkkapolitiikkaan. Ja mitenkähän sekin olisi ollut tehtävissä?
TALOUSHISTORIAA VARTEN PITÄÄ SAADA SELVILLE, MILLÄ PERUSTEILLA SUOMI VIETIIN EUROON.
Suomea ajoivat euroon etenkin suuret vientiyritykset, vaikka osa käykin kauppaa muulla kuin eurolla. Vedottiin devalvaation välttämiseen. Suomen markkahan oli devalvoitu noin 10 vuoden välein ja tiuhempaan. Devalvaatiota pidettiin häpeällisenä toimena. Minusta se oli vain tekninen toimenpide, jolla korjattiin epäonnistunut palkkapolitiikka, joka puolestaan johtui suurelta osin yleispolitiikasta. Nyt ei ole mahdollisuus devalvoida ja jälki on sen mukainen. Ei ihme, että politiikassa kuohuu, kun kansalaiset ovat tyytymättömiä. Ei tule lisää liksaa niin paljon kuin olisi mahdollista saada. Katsokaa kuviota.
Yritykset halusivat välttyä valuuttakurssiriskiltä. Mutta siltähän oli vältytty markka-aikana niin sanotuilla termiinisopimuksilla. Pankit takasivat tietyn valuuttakurssin tulevaisuudessa korvausta vastaan. Ellei muistini pahasti petä, Suomen Pankin tutkija esitti haastattelussa laskelmia, joiden mukaan suojastamisen hinta ei ollut hänen mielestään suuri. En muista nimeä, mutta ehkäpä haastattelu löytyy YLE:n arkistosta.
Ihan sen vuoksi, että Suomen taloushistoria tulee oikein kirjoitettua, pääarkkitehtien -entisen pääministerin Paavo Lipposen ja entisen valtiovarainministerin Sauli Niinistön- tulisikin antaa selitys, millä taloudellisilla perusteilla, muilla kuin pöydissä ja ytimessä istumalla, Suomi vietiin euroon. Ja mitä selvityksiä tehtiin Suomen Pankissa ja Valtiovarainministeriössä? Selitystä odotellessa menenkin tästä keskipäiväoluelle paikallispubiin kuuntelemaan ihmisten huolia.
Vilho Mäkelä
Yksi peruste voi olla vaikka Euroopan liittovaltiokehitys.
Ilmoita asiaton viesti
Taloustiede pyyhkäistiin huitsin nevadaan kun euroon liityttiin. Tämä tehtiin tietoisesti. Tämä näkyy ainakaan tehdyistä analyyseistä. Euroon liityttiin turvallisuuspoliittisista syistä, Venäjän pelon ajamina.
Venjän hyökkäys yhtä euromaata vastaan sekoittaisi muidenkin euromaiden talouden, joten apua saataisiin varmemmin. Näin kulki ajatus.Siksi Lipponen puhui ytimessä olosta.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, ja sitten tämä juttu että jos EU talousmahtina päättää laittaa pakotteita niin saadaan pidettyä jäsenmaat ruodussa kun kaikkien talous pyörii EKP:n velkarahalla.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä vaan on se ongelma, että euro ei takaa sotilaallista apua. Eikä muutakaan apua. Euroa puolustellaan vetoamalla rauhan projektiin. Sen väitetään tukevan rauhaa. Milloin valuutta on ollut sodan syy? Milloin valuutta on taannut rauhan? Esimerkkina ovat Jugoslavia, USA (sisäällissota), Suomi (sisällissota/kapina), Neuvostoliitto. Eiköhän sodan ja konfliktien syyt ole muualla kuin valuutassa.
Valuutta sen sijaan voi aikaansaada kitkaa ja kahnauksia. Siitä hyvänä esimerkkinä on euro. Se ei ole toteuttanut lupauksia hyvinvoinnin suuremmasta kasvusta eikä muita lupauksia harmonisesta Euroopasta. Verratkaa USA:han. Talous porskuttaa ja jauhaa tuloa. Euroopassa vallitsee synkkä tunnelma, kun talouksien kasvu on pohjamudissa. Ja Saksa porskuttaa. Se saa aikaan närää muissa valtioissa. Vaaditaan mm. Saksaa lisäämään menojaan, jotta muutkin maat pääsisivät tulon kasvuun käsiksi. Miksi yhden valtion pitäisi uhrautua muiden eteen, jotka eivät saa talouttaan kuntoon?
Ilmoita asiaton viesti
Taloudellisilla pakotteilla voi myös painostaa, ei tarvitse välttämättä pommeja pudotella että saa vaikutettua.
Ilmoita asiaton viesti
Niin. Jotta euroalueen taloudet toimisivat paremmin, pitäisi olla liittovaltio, jolla on yhteinen bubjetti. Tämä merkitsisi jatkuvia tulonsiirtoja euroalueen valtioiden välillä. Verratkaa tilannetta Suomen ”liittovaltioon”. Suomessa jotkin alueet saavat jatkuvasti tukea valtion bubjetista, koska muutoin näillä alueilla ei olisi varaa samanlaiseen julkisen sektorin palveluihin kuin hyvin menevillä alueilla. Ranskahan haluaa ”enemmän Eurooppaa”, lue: liittovaltiota tulonsiirtoineen. Saksa ei halua olla maksumies. Ilman liittovaltiota euro ei toimi. Toinen vaihtoehto on palata kansallisiin valuuttoihin, jolloin ”väärän politiikan” tuloksia voi korjata lyhyellä ajanjaksolla valuuttakurssin muutoksilla. Nykyinen puolivälissä oleminen saa aikaan kriisejä.
Kokonaan toinen kysymys on nykyiset tulonsiirrot Unionissa entisille sosilistimaille ja Espanjalle, Portugalille jne. Niiden tarkoitus on tasoittaa elintasoeroja. Unohtuu tosiasia: raha ei ole tuotannontekijä. Palaan tähän aiheeseen viikon kuluttua.
Ilmoita asiaton viesti
Vilho Mäkelä, EU on jo liittovaltion esiasteella, sillä jo nyt on käytössä tulonsiirrot jäsenmaiden välillä. Nettomaksajamaiden maksuista siirretään varsinkin ei-euromaiden hyväksi suuriakin summia. Siirroista mainittakoon vuosina 2014-2017 seuraavia esimerkkejä;
Saksa nettomaksuja yht. 47,008 mrd €, Ranska 22,54 mrd €, Italia 10,804 mrd € ja UK 25,420 mrd € (UK ei euromaa).
Nettosaajina esimerkkeinä (ei-euromaat);
Puola 39,371 mrd €, Romania 19,289 mrd € ja Unkari 17,232 mrd €.
Sekä nettosaajamaina euroon kuuluvina;
Kreikka 18,451 mrd €, Espanja 9,805 mrd €
Kun katsotaan sitten nettosaajamaiden talouteen liittyviä ennustelukuja, kuten inflaatio, BKT kasvu, työttömyys ja julkinen velka, niin ei kovinkaan perustelluilta näytä tulonsiirrot tapahtuneen.
Puolan BKT kasvuennuste v:lle 2020 näyttää 3,6 %, inflaatio 2,5 %, työttömyys 3,5 % ja julkinen br.velkaennuste 47,4.
Romania BKT 3,1, inflaatio 3,0, työttömyys 4,0 ja julkinen br. velka 38,4.
Unkari BKT 2,8, inflaatio 3,2, työttömyys 3,5 ja julkinen br.velka 67,7.
Kreikka BKT 2,2, inflaatio 0,8, työttömyys 16,8 ja julkinen br.velka 168,9.
Espanja BKT 1,9, inflaatio 1,4, työttömyys 12,2 ja julkinen br.velka 95,7.
Yllä olevista luvuista voitanee päätellä euroon kuulumattomien maiden saaneen valtavia siirtoja nettomaksajamailta, vaikka Kreikka, Puola ja Romania ovat ennusteiden mukaan paljon edellisemmassa asemassa niin talouden suhdanteiden näkymien kehittymisessä kuin julkisen velan määrän vähyytenä lukuunottamatta Kreikkaa, jolle taidetaan palkita euroon liittyminen valheiden perusteilla.
Ranskan ennustelukuja katsottaessa ei liene epäselvää se, että maa haluaa muut jäsenmaat omien velkojensa maksumieheksi (ajaa voimakkaasti liittovaltiota), kun julkinen velka huitelee jo 98,9 %:n lukemissa BKT:stä. Saksa puolestaan näyttää edelleen keräävän hyödyn eurosta itselleen muiden euromaiden kustannuksella (ei ihme ettei halua muiden velkoja itselleen), sillä maan työttömyys on ennen näkemättömän alhaisella tasolla 2,7 % ja julkisen velan osuuskin BKT:stä alle 60 %:n eli 55,6 %.
Italian kriittistä suhtautumista euroon ei tarvitse paljonkaan epäillä/ihmetellä, sillä maan talouskasvuennuste 2020 on jopa alle Suomen, ollen vain 0,7 ja työttömyys huitelee 11 %:n paikkeilla sekä julkinen velka porskuttaa 135,2 %:ssa. Italia on huomannut ettei liittovaltiota saada aikaiseksi, joten hamuavat kyllä vahvasti euroeroa.
Jotta näkyviin tulisi myös Suomen ennusteluvut ja nettomaksuosuutemme em. vuosina, niin tässä luvut;
BKT ennuste 1,2, inflaatio 1,6, työttömyys 6,2 ja julkinen br.velka 57,7 % BKT:stä.
Nettomaksuosuutemme EU:lle 2014-2017 on ollut 1,623 mrd €. Siis yli 400 milj.euroa joka vuosi keskimäärin.
Minusta tuo keskimääräinen vuotuinen nettomaksu näyttää suuremmalta kuin kahvikupposen hinta, joksi sitä on markkinoitu. Entäpä mitä tuolla olemme saaneet? Itse en ole huomannut saaneeni yhtään mitään muuta kuin korkean veronmaksun.
On hyvin mahdollista, että pienemmällä maksulla selviäisimme pelkän kauppaliiton jäsenmaksulla sekä yhteistyöyhteisön jäsenmaksulla turvallisuudesta.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä analyysi. Euro ei olekaan lunastanut sitä mitä luvattiin. Voisi katsoa Espanjaakin, kun se liittyi Unioniin. Liittyi 1986, Bruttokansantuotteen kasvuluvut 5.6 %:n ja 3.8 %:n välillä. Johtui ulkomaisista investoimnneista. Irlanti oli aikoinaan ”ihmemaa” samasta syystä. Kun investoinnit alkoivat hiipua, kasvuluvut laskivat ja seurauksena romahdus. Nytkin on ”kasvuihmemaita”, koska investoinnit virtaavat maahan ja saavat ilmaista rahaa., lue ”sotakorvauksia Saksasta”. Jotkin maat kuten Kreikka ja Puola vaativat vielä lisää Saksalta.
Ennen pitkää investointien tulo hiipuu, talous sakkaa. Tämä käy selväksi, jos ymmärtää talouskasvun mnallin. Ja raha ei ole tuotannontekiojä.
Liittyy euroon ja liittovaltioon. Jotkut haluavat ”lisää Eurooppaa”, lue ”Saksan ja jotkut muut maksumiehiksi”.
Ilmoita asiaton viesti
Vilho Mäkelä:
”Jotta euroalueen taloudet toimisivat paremmin, pitäisi olla liittovaltio, jolla on yhteinen bubjetti.”
Ei onnistu, koska jäsenmaat maat ovat tulotasoltaan ja verotustarpeeltaan erilaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Näinhän se on. Saksalaiset ovat jatkuvasti kieltäytyneet Ranskan ehdotuksesta liittovaltiota ja yhteistö budjettia kohtaan. Toivotaan, että tulevaisuudessakin voimme luottaa järjen valoon Saksassa.
Ilmoita asiaton viesti
Vilho Mäkelä:
”Herääkin kysymys, millä perusteilla Suomi teki eri päätöksen kuin Ruotsi. Ja ketkä olivat pääarkkitehdit? Jälkimmäiseen kysymykseen lienee oikea vastaus: Pääministeri Paavo Lipponen ja valtiovarainministeri Sauli Niinistä olivat kätilöinä. Korjatkaa, jos minulla on väärä mielikuva. Mihin heidän päätöksensä perustui, onkin visaisempi kysymys.”
Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö eivät olleet euroon liittymisen pääarkkitehtejä vaan presidentti Koiviston määräämällä huijauksella tulevaisuuteen siirretyn ongelman ratkaisijoita.
Tässävastaus Mäkelän molempiin kysymyksiin:
Ulkopolitiikasta eli myös ETA-, EY ja EU-politiikasta Hallitusmuodon 33 §:n mukaan määrännyt presidentti Koivisto uskoi, kuten Maastrichtin sopimus edellytti, että kaikki uusiksi EY-jäsenmaiksi (EY vuonna 1992) haluavat maat ottavat euron käyttöön.
Pääarkkitehti oli siis presidentti Koivisto.
Kaikkien Maastrichtin sopimukseen sisältyneiden liittovaltioelementtien hyväksyminen oli jäsenyyden ennakkoehto.
Milloin ennakkoehto hyväksyttiin eduskunnassa?
Siitä on erään valtion virkamiehen antama vastaus: 18.3.1992.
Suomen markka oli kirjoitettu perustuslakiin eli Hallitusmuodon 72 §:ään ja sen poistaminen perustuslaista olisi vaatinut 5/6 kiireellisyysenemmistön viimeistään vuonna 1994 EU-liittymislakiesityksen (HE 135-1994) hyväksymisen yhteydessä.
Markan poistaminen Hallitusmuodon 72 §:stä 1.1.1995 mennessä oli presidentti Koivistolle perustuslaillinen ongelma.
Koivisto tiesi, ettei markan poistaminen Hallitusmuodon 72 §:stä onnistu valtiosäännön muuttamisen edellyttämällä tavalla, joten oli turvauduttava kikkailuihin ja tietenkin salailuun, koska kikkailussa kysymys oli eduskunnan harhauttamisesta.
Koivisto käskytti pääministeri Ahoa jo 20.12.1991. Seuraavat sitaatit löytyvät Koiviston muistelmista “Historian tekijät Kaksi kautta II.
Tässä ko. sitaatti Koiviston kirjasta sivulta 534 alkaen:
ETA-neuvottelut saatiin ensimmäisen kerran päätökseen 22. lokakuuta 1991. Sittemmin EY-tuomioistuimen tulkinnan vuoksi neuvottelut jouduttiin vielä käynnistämään uudelleen. Tulokseen päästiin helmikuussa 1992. Tämäkin neuvottelutulos jouduttiin vielä käymään uudelleen läpi, kun Sveitsi hylkäsi ETA:n kansanäänestyksessään. Lopullisesti ETA-sopimus allekirjoitettiin maaliskuussa 1993 ja ETA tuli voimaan vuoden 1994 alussa. EY päätti joulukuun 9. päivänä 1991 huippukokouksessaan Maastrichtissa asettaa yhteisön tavoitteeksi kiinteämmän raha- ja talous- sekä poliittisen unionin.. Kokouksessa otettiin myös myönteinen kanta yhteisön laajentumiseen. Jäsenyysneuvottelut ilmoitettiin voitavan aloittaa seuraavana vuonna.
Joulukuun 20. päivänä keskustelin tilanteesta Ahon kanssa.
Sanoin: “Mitä olen omalta osaltani pyrkinyt aikaansaamaan, on se, ettei haaskattaisi vaihtoehtoja. Välillä oli vaara, että ETA-hommaan ei suhtauduttaisi vakavasti. Halusin korostaa sen merkitystä, sitä, että se kuitenkin on hyvin tärkeä aikaansaada. Se on turvallinen vaihtoehto siinä tapauksessa, että muut vaihtoehdot jäävät toteutumatta.
Toinen peruslähtökohta minulla on ollut pyrkiä kaikin keinoin välttämään sitä, ettei tasavallan presidentin asema ja päätöksenteko tulisi tarpeettomasti esille.
Asiaa pitäisi kaikin tavoin pyrkiä hoitamaan parlamentaarisesti sillä tavalla, että hallitus asiaa käsittelee. Tietysti on hyvä, että minäkin olen tietoinen, mitä tapahtuu. Jos näyttäisi siltä, että tapahtuisi jotakin, joka minusta olisi vähemmän perusteltua, niin sitten minä sanoisin.
Näkemykseni on, että ratkaisevat päätökset tehdään aika pian.”
Sitaatti Koiviston muistelmien sivulta 435:
“Kun hallitus on ottanut kantaa, sen jälkeen minäkin voisin hallituksen kantaa tukea. Mutta en välittäisi antaa aihetta semmoiseen kuvaan, että meillä hoidettaisiin asiaa toisin kuin parlamentaarisessa järjestyksessä.”
Siis ”…en välittäisi antaa aihetta semmoiseen kuvaan, että meillä hoidettaisiin asiaa toisin kuin parlamentaarisessa järjestyksessä.
Kyse on ollut kaikesta muusta kuin parlamentarismista. Hallitusko edustaisi parlamentarismia?
Toinen paljastava sitaatti Koiviston muistelmat (24.2.1992) ”Historiantekijät” sivu 544:
“Helmikuun 24. päivänä kirjasin ajatuksiani:
“Hallituksen on koetettava sopia keskuudessaan.
Tiedonanto: luottamuskysymys hallitukselle eduskunnalta.
(Eduskunta ei voi antaa epäluottamuslausetta tasavallan presidentille.)
Pidätän itselläni tilaisuuden maan kansainvälispoliittisen aseman määrittelyyn. Teetän omia selvityksiäni. Käyn omia keskustelujani, myös siitä, miten päätöksentekojärjestelmäämme olisi tarkoituksenmukaista muuttaa.”
Koivisto antoi pääministeri Aholle ohjeita. Koivisto kertoo muistelmissaan sivulla 540:
1) presidentinesittelyn yhteydessä 17. tammikuuta 1992:
”Sovimme Ahon kanssa, että hän puhuu ministereiden ja virkamiesten kanssa ja selvittää neuvottelujen lähtökohta-asetelmat ja että minä en puhuisi asiasta muiden kuin hänen kanssaan.”
2) tavatessaan Esko Ahon 30. tammikuuta 1992:
“”Neuvoin, että viikon sisällä olisi hallituksen otettava asiaan kantaa, esimerkiksi niin, että hallitus ilmoittaisi antavansa asiasta eduskunnalle tiedonannon. ”Keskustelu ei enää tästä eteenpäin mentäessä mitään asiaa paranna.” Lupasin hallitusta tässä asiassa tukea puheessani valtiopäivien avajaisissa perjantaina, 7. helmikuuta. ”Minusta olisi kaikkein tyylikkäintä, että toteaisin, että hallitus on periaatteessa tällä linjalla.”
EY-jäsenyys muodosti valtiopäivien avajaisissa pitämäni puheen pääsisällön. Siteeraan puheeni tämän osan kokonaisuudessaan:
”Yhdentyminen etenee Länsi-Euroopassa ja meidänkin on tehtävä oma valintamme.
Hallitus antoi tammikuussa selonteon mahdollisen EY-jäsenyyden vaikutuksista Suomen kannalta. Hallitus aikoo edelleen noudattaa nopeata aikataulua ja valmistelee tiedonantoa, jolloin eduskunta saisi tilaisuuden lausua käsityksensä jäsenanomuksen jättämisestä.”
Kysymys olikin lumedemokratianäytelmästä, jota presidentti Koivisto käsikirjoitti ja ohjasi.
Suomen eduskunta siis äänesti jäsenyyden ennakkoehdoista jo 18.3.1992. Tuolloin eduskunta äänesti hallituksen luottamuksesta eli hallituksen harjoittamasta EY-toimintalinjasta. Hallitus siis itse äänestytti omasta toiminnastaan. Miksi? Siksi, että presidentti Koivisto halusi sillä tavalla ”parlamentarisoida” tahtonsa. Koivistohan markkinoi itseään vallan parlamentarisoijana.
Luottamuslauseäänestys 18.3.1992 oli äänestysnäytelmä, jonka demarit käsikirjoittivat. Nimittäin ensimmäisessä äänestyksessä olivat vastakkain Vasemmistoliiton kanta, joka halusi epäluottamusta hallituksen EY-toimintalinjalle. Demarit puolestaan tekivät ponnen, joka puolsi Hallituksen EY-toimintalinjaa. Demareiden ponsi voitti. Niinpä toisessa äänestyksessä olivat vastakkain Hallituksen oma kanta ja demareiden hallituksen EY-toimintalinjaa puoltava kanta, joka myös halusi, että Maastrichtin liittovaltioaiheet hyväksytään.
32 kansanedustajaa äänesti tyhjää, koska ei ollut muuta vaihtoehtoa äänestää presidentti Koiviston määräämää hallituksen EY-toimintalinjaa vastaan. Onko vaihtoehdottomuus demokratiaa?
Hallituksen luottamuslauseäänestyksellä ei kuitenkaan muuteta perustuslakia.
Ennakkoehto siis tuli ”parlamentaarisesti hyväksytyksi”, mutta muodollinen puoli, eli markan poistaminen Hallitusmuodon 72 §:stä oli edelleen ongelma.
Siinä vaiheessa, kun Maastrichtin liittovaltioaiheet tulivat Brysselissä 5:nnessä ministeritason tapaamisessa 21.-22.12.1993 käsiteltäviksi, päätettiin Suomen EU-ministeriryhmän kokouksessa 20.12.1993 tehdä huijaus. Ulkoministeriössä säilytettävän pöytäkirjan 16/1993 EMU:n kolmatta vaihetta eli tulevaa euroa koskevaan 6 §:ään kirjoitettiin tekaistu EMU-varauma, jolla eduskuntaa ja perustuslakivaliokuntaa tultaisiin huijaamaan syksyllä 1994.
EMU-varauma tarkoittaa sitä, että Suomen eduskunta vielä jäsenyysaikanakin saisi päättää markan poistamisesta Hallitusmuodon 72 §:stä. Tällaista mahdollisuutta ei enää 31.12.1994 jälkeen enää ollut. Niinpä ongelman ratkaisu jäi seuraavan hallituksen ongelmaksi, jossa presidentti Koiviston huijauksen juoksupoikina toimivat Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö.
Pöytäkirja 16/1993 20.12.1993, johon tekaistu EMU-varauma oli kirjoitettu ”neuvoteltaessa todettuna” EMU-varaumana, tietenkin päätettiin salata ja toivottiin, ettei se koskaan paljastu.
Tarkempaa tietoa: http://jormajaakkola.fi/EMU-petos
Satuin saamaan otteen salaisesta pöytäkirjasta 1.12.1999. Tammikuussa 2000 pöytäkirjasta kiinnostui kaksi muutakin henkilöä, kansanedustaja Raimo Vistbacka ja turkulainen sotaveteraani Viljo Vuoristo, jolle lähetin valokopion otteestani.
Kun Vuoristo oli saanut tietää, että Vistbacka on saanut salaamispäätöksen, päätti Vuoristokin pyytää pöytäkirjaotetta, joka hänellä jo oli.
Myös Vuoristo sai salaamispäätöksen. Hän valitti päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Lokakuussa 2000 KHO teki ratkaisun salassapidosta, vieläpä salassapitoargumentteja koventaen.
KHO ryhtyi siis suojelemaan valtiopetokseen osallistuneita.
Valtionhallinnon asiakirjojen julkisuus on demokratian perusta.
Lipposen ja Niinistön lisäksi Suomen valtiopetoksellisesta euro-päätöksenteosta vastaavat huijausaikaan pääministerinä ollut Esko Aho ja ETA-/EY-/EU-pääneuvottelijana ollut ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen.
Valtiopetos on rikos, joka ei vanhene.
Kuten kommentistani käy ilmi, lopetti presidentti Koivisto Suomen parlamentarismin jo keväällä 1992. Sen jälkeen on Suomessa on vallinnut lumedemokratia. Selvää on myös, ettei Suomi ole oikeusvaltio eikä demokratia.
Vielä:
Ruotsillakin oli EMU-varauma, jota ei ollut olemassakaan…
http://jormajaakkola.fi/Miten%20varaumat%20erosivat
http://jormajaakkola.fi/Suomen%20ja%20Ruotsin%20EM…
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos täsmennyksestä! Panen arkistoon. Kuitenkin haluaisin vielä entisen pääministeri Lipposen ja entisen valtiovarainministeri Vainajilta selvitystä ei saa. Voiko muistelmiin luottaa. Olen nekin lukenut. Kirjaukset virallisiin dokumentteihin auttavat.
Ilmoita asiaton viesti
Lisään listaan pääministeri Esko Ahon ja ETA-/EY- ja EU-ministeripääneuvottelija Pertti Salolaisen.
Ilmoita asiaton viesti
Neuvottelijat eivät voi mennä oman mielipiteemnsä mukaan. Heille on annettu raamit eli mandaatti. Tämä ei sulje pois sitä, etteikö he toimisi muualla asian hyväksi.
Ilmoita asiaton viesti
Koiviston muistelmiin voi luottaa.
Koivisto nauhoitti kaikki tarkeät keskustelunsa ja sihteerit kirjoittivat wordiin.
Kun Koivisto ”kirjoitti” muistelmiaan, hän otti sähköisestä arkistosta kohtia lukematta tarkemmin niiden sisältöä.
Koivisto tuli ”kirjoittaneeksi” mm.:
1. ns. Koiviston konklaavista
http://jormajaakkola.fi/Koiviston_konklaavi
2. Oikeuskanslerin ohjeistamisesta. Oikeuskansleri tehtävä on hallituksen ja presidentin toimien lainmukaisuuden valvonta.
Koivisto halusi ainakin kaksi kertaa alistaa oikeuskanslerin.
3. Keskustelu Raimo Sailaksen kanssa syyskuussa 1992 ”mustasta aukosta”, jossa olemme ja jota emme voi laillisesti hallita.
Ilmoita asiaton viesti
Äänestysnäytelmää (18.3.1992) edelsi Suomen EY-jäsenhakemuksen varaslähtö välittömästi hallituksen 27.2.1992 pidetyn iltakoulun kokouksen jälkeen.
Valtioneuvoston arkistosta en ole saanut hallituksen iltakoulun pöytäkirjan kaikkia sivuja, mutta sain sivujen yhteydessä UM:n salaisen muistion.
UM:n arkiston virkamies kuitenkin kertoi, että illalla 27.2.1992 (torstai) lähetettiin puheenjohtajamaa Portugalin Suomen suurlähettiläälle Dieter Withamille erikoispostia, jonka tämä toimitti Portugalin ulkoministerille.
Portugalin ulkoministeri johti seuraavana tiistaina pidettävää huippukokousta, jossa jäsenyyshakemus otetiin vastaan.
Suomen aika jäsenyyshakemuksen jättämiseen oli käymässä vähiin.
Komission vastauksessa jäsenyyshakemukseen mainitaan 27.2.1992.
Yleisesti on tiedossa, että presidentti Koivisto allekirjoitti jäsenyyshakemuksen (kolme lyhyen kaavan jäsenyyshakemusta) eduskunnan äänestysnäytelmän (18.3.1992) jälkeen. Jäsenyyshakemuksen allekirjoittamisesta ja jättämisestä tehtiin medianäytelmä.
Jäsenyyshakemuksen jättämisestä tuli karu episodi, medianäytelmä, johon Brysselissä kaksi hakemusta vastaanottavaa henkilöä joutuivat ennalta tietämättään osallistumaan.
UM:n arkiston virkamies kertoi myös, että kaikenkaikkiaan Suomen jäsenyyshakemuksia jätettiin viisi (5 !):
1) Asiakirja hallituksen iltakoulun 27.2.1992 jälkeen.
Ilmeisesti luottamuslauseäänestyksen pohjana olleen tiedonantotekstin sisältöä.
UM:n arkiston virkamies ei tiennyt tarkemmin.
Huom! Tiedonanto on valmiiksi päätetty asia. Tämä siis todistaa varaslähdön tapahtuneen.
”Lipposen euro-päätös” huhtikuussa 1998 perustui myös hallituksen tiedonantoon – jo aikaisemmin päätettyyn asiaan, joka hyväksyttiin eduskunnassa Lipposen hallituksen luottamuslauseäänestyksenä.
2) Pääministeri Esko Ahon ennen eduskunnan äänestysnäytelmää pitämän puheen englanninkielinen versio.
3-5) Presidentti Koiviston allekirjoittamat ja pääministeri Ahon varmentamat lyhyen kaavan mukaiset jäsenyyshakemukset kaikiin kolmeen eri Euroopan yhteisöön.
Ilmoita asiaton viesti
Vilho Mäkelä kirjoitti:
” TALOUSHISTORIAA VARTEN PITÄÄ SAADA SELVILLE, MILLÄ PERUSTEILLA SUOMI VIETIIN EUROON.
Suomea ajoivat euroon etenkin suuret vientiyritykset, vaikka osa käykin kauppaa muulla kuin eurolla. Vedottiin devalvaation välttämiseen. Suomen markkahan oli devalvoitu noin 10 vuoden välein ja tiuhempaan. Devalvaatiota pidettiin häpeällisenä toimena.”
Kyllä euroon ajaja oli presidentti Koivisto.
Koivisto myös järjesti devalvaatiot ja pitkitti tarkoituksella devalvaatioita.
Näin Koivisto loi mielikuvaa siitä, että markka olisi liian heikko ja että devalvaatioista pitää päästä eroon.
1990-luvun Koivisto järjesti tarkoituksella pitkittäen vuoden 1991 devalvatiota, jotta laman varjolla saatiin aikaiseksi tilapäinen poikkeuslaki. Tuo devalvaatio oli lainvastainen kellutus, jonka hallitus katkaisi. Syy katkaisuun olivat:
-Markan arvo laskisi liikaa. Koivisto halusi palkankorotuksiin nolla-linjan.
-Rahalaki eli Suomen Pankin päätösvallan luovuttaminen tulevalle Euroopan keskuspankille oli vasta vireillä. Siksi tarvittiin toinen devalvaatio, josta tuli Suomen lain vastainen kellutus.
Koivisto ohjeisti oikeuskansleria, ettei tämä puutu laittomuuteen.
Laman varjolla hyväksytyn poikkeuslain avulla hallitus sai tehdä leikkauksia kansalaisten perustuslakiin kirjoitettuun perusturvaan.
Samalla poikkeuslailla hyväksyttiin lakiesitykset ETA- ja EU-jäsenyyteen.
Lakia säätäessään tammikuussa 1992 kansanedustajat eivät tätä ymmärtäneet. Kansanedustaja Sulo Aittoniemi oli haistavinaan palaneen käryä.
Poikkeuslailla poistettiin Valtiopäiväjärjestyksen 69 §:stä viittaus vaikeutettuun Valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ään.
Tästä on olemassa oikeusministeri Jäätteenmäen mielenkiintoinen vastaus kirjalliseen kysymykseen, jossa vaadittiin 5/6 kiireellisyysenemmistöä EU-liittymislain hyväksymisessä.
Koivisto oli kaiken arkkitehti.
Lopuksi laitan todisteeksi tekstin kotisivultani http://jormajaakkola.fi/Koiviston%20CV
Taka-ajatus yhteiskunnan taustavaikuttajaksi
Rafael Paasion kirjassa Kun aika on kypsä (Toim. Heikki Kymäläinen), sivulla 250 otsikon ”Ensimmäinen hallitukseni” alla teksti:
”Mauno Koivistosta tehtiin valtiovarainministeri. Mies sai kovan postin, joka surkea hoidettavaksi kenelle tahansa. Hän oli tuolloin Työväen Säästöpankin johdossa, mutta menossa kovasti Elannon pääjohtajaksi. Minä puolestani ajattelin, ettei Koivisto mikään kauppias ole.
– Rupees vaan tutkimaan valtion budjettia, voit joutua sen kanssa tekemisiin, sanoin hänelle jo ennen hallituksen muodostamista ja niin siinä kävi. Ehkä hänellä oli Elantoon menossa sellainen taka-ajatus, että kun Väinö Tanner aikoinaan hoiti sieltä politiikkaa ja liikkui vapaasti suurissa asioissa, niin hänestäkin voisi tulla samanlainen.”
Koivisto määräsi
Paasio kertoo Koivistosta sivulla 263:
”Valtiovarainministeri Koivisto, joka vuoden 1968 alusta oli nimitetty Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajaksi, sanoi tammikuussa 1968:
– Minä tämän kuluneen kaksivuotiskauden aikana en ole ollut missään vaiheessa pakotettu tunnustamaan sitä, että olisi tehty joku huomattavampi talouspoliittinen virhe. Tosin silloin tulee aina mieleen se juttu äidistä, joka sanoo, että ”se on kumma kun sanotaan, etteivät äidit näe vikoja lapsissaan, että kyllä minä vaan näkisin, jos niitä olisi!”
Koivisto määräsi varsin pitkälle valtiontaloudellisista uudistuksista ja toimenpiteistä. Kaikki ei mennyt aina niin kuin hän tai joku muu oli kuvitellut, mutta toimeen tultiin.”
Koivisto ei siis Paasion tekstin mukaan nähnyt virheitä määräämässään raha- ja talouspolitiikassa. Seuraava Koiviston itsensä kertoma todiste on muistiosta ”TAVOITTEET JA MAHDOLLISUUDET” sos.dem. puoluetoimikunnalle 19.3.1966. Siis pari kuukautta ennen kuin Paasio pyysi Koiviston hallituksensa valtiovarainministeriksi eduskunnan ulkopuolelta. Koivisto kirjoitti muistion kirjaansa MAUNO KOIVISTO: LINJAN VETOA, Kirjayhtymä, Helsinki 1968. Sitaatti sivulta 78:
”Valuuttakurssien muutos eli devalvaatio on selvästi poissa laskuista: niissä ei ole »perustavaa laatua olevaa epäsuhdetta». Markka on jonkin verran yliarvostettu, mutta sen aiheuttamat haitat on hoidettava pois muin keinoin.
Näyttää siltä, että EFTA on kohta tehnyt tehtävänsä ja että se saa jo pian mennä.”
Harjoittamallaan tarkoitushakuisella vahvan markan politiikalla Koivisto loi ovelasti kansalaisille mielikuvia Suomen markan pienuudesta.
EFTAsta eli Euroopan yhdentymisen yhden kehitysvaiheen tilapäisyydestäkin Koivisto oli tietoinen jo vuonna 1966!
Suomen raha- ja talouspolitiikan heikkous ei johtunutkaan markasta, vaan Koiviston itsensä harjoittamasta tarkoitushakuisesta väärästä politiikasta.
Ilmoita asiaton viesti
Kotisivultani kannattaa osoitteesta http://jormajaakkola.fi/Koiviston%20CV
lukea muutakin kuin edellä olevan tekstin. Siinä kerrotaan Turun demareiden Knoellinger-keskustelukerhosta ja mm. mitä Kalevi Sorsa tiesi vuonna 1992 kirjassaan ”Uusi itsenäisyys”
Löytyypä Suomen Pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläisen kirjoittama osuus ”Mauno Koivisto ja Suomen Pankki” kirjaan ”Pitkä linja Mauno Koivisto”.
Sitaatti sivulta 158:
”Koiviston talouspoliittisessa ajattelussa – ja erityisesti sen kansainvälisessä ja rakennepoliittisessa ulottuvuudessa – olivat jo 1970-luvulla sisällä kaikki ne piirteet, joille itse asiassa EY-integraatio ja Maastrichtin sopimus rahaunionin osalta pitkälti rakentuvat. Näin ei ole ollut mitenkään hämmästyttävää, että hän on nyttemmin suhtautunut positiivisesti EY-jäsenyyteen ja ymmärtänyt siihen liittyvät ehdot.”
Siis Koivisto tiesi jo 1970-luvulla mitä tuleman pitää ja fundeerasi keinoja, miten homma Suomessa tehdään.
Ilmoita asiaton viesti
Seuraava todiste Koiviston menettelyistä…
Seppo Lindblom kirjoittaa Suomen Pankin pääjohtaja Mauno Koivistosta kirjansa ”Manun matkassa”, Otava 2009, sivujen 213-214 taitteessa:
”Samalla Mauno johti taloa kuitenkin hyvin itsenäisesti ja joskus kylmänkin päättäväisesti, minkä joskus kokivat niin johtokunnan kollegat kuin myös talossa vierailevat tahot. Kun johtokunta keskusteli rahapolitiikan tärkeistä linjoituksista ja jonkun liiankin innostunut ilme kertoi puheenvuoron halusta, saattoi pääjohtaja evätä puheet jo etukäteen tyynnyttelemällä asianomaista niin käden liikkeellään kuin hiukan ärtyneellä äänellään:
»Mahtaako sulla olla varmasti jotain tärkeätä sanottavaa juuri tähän käsiteltävään asiaan.»
Kun taas metsäteollisuuden etujärjestön korkeat edustajat tulivat valuuttakurssien epävarmuuden aikaan keskuspankin pääjohtajaa tapaamaan, oli kohtelu perin tylyä. Erään kerran olin todistamassa, miten paikoillensa istuutuneet vuorineuvokset keskeytettiin heidän valituksensa päästyä vasta alkuun. Päästyään hajulle siitä, mitä asiaa haluttiin kohta esittää, Mauno lausui: »Olenko ymmärtänyt oikein, että olette tulleet tänne puhumaan minulle devalvaatiosta?»
Kun hän sai myönteisen vastauksen, kysely jatkui: »Oliko teillä jotain muuta kerrottavaa?»
Hämmentyneet vieraat antoivat pään pyörityksellään kielteisen vastauksen. Sen jälkeen Mauno nousi ylös ja kätteli vieraansa poislähdön merkiksi.
Kun liikepankkien johtajat puolestaan esiintyivät julkisuudessa devalvaatiovaatimuksineen, hän kirjoitti heille kirjeen, jossa moitti nimeltä mainiten kaikkia niitä, jotka hänen laskujensa mukaan olivat asiassa esiintyneet. Hän jatkoi: »jos joku muukin on lausunut enkä ole sitä huomannut, pahoittelen laiminlyöntiäni.»”
Ilmoita asiaton viesti
Suomen Kuvalehdessä oli 20.12.1991 kirjoitus »Vuorineuvosten VAUHTIKAMMO»
Artikkelissa oli mm. vuorineuvos Tauno Matomäen haastattelu:
”Teollisuus saa hänen mielestään Eta-sopimuksella jo lähes kaikki edut, mitä se ylipäätään on saamassa. Etasta on pelkkää hyötyä, EY-jäsenyydestä olisi etujen lisäksi myös haittaa.
EY-jäsenyys tarkoittaa sitä, että siirrymme takaisin autonomian aikaan. Määräykset tulevat ulkopuolelta, me vain suomennamme ja tottelemme.»
EY:n tuomioistuimen puuttuminen Eta-sopimukseen enteilee Matomäen mielestä selvästi, mitä tuleman pitää. Suomen oikeuslaitos menettää puhevaltansa Brysseliin tai Luxemburgiin, ja niin käy myös yhteiskunnalliselle päätöksenteolle.
»Olemmeko me valmiita siihen», hän kysyy.
Matomäkeä huolestuttaa myös Suomen maatalouden ja maaseudun tulevaisuus.”
Ilmoita asiaton viesti
Seuraavassa todiste siitä, ettei EY ollut Suomen etu.
Keskeinen ETA-/EY-/EU-neuvottelija Antti Kuosmanen kirjoitti kirjan ”Suomen tie EU:n jäseneksi”, joka jostakin syystä pikaiseti vedettiin vuonna 1999 heti painamisen jälkeen pois myynnistä.
Vain muutamia kirjoja jäi joidenkin – pääasiassa Kuosmasen yhdentymisneuvottelukumppaneiden luettavaksi.
Olen saanut kopioita kahdesta eri kirjasta. Toisen oli eräs nimeltä mainitsematon ehtinyt ostaa Akateemisesta kirjakaupasta ennen kirjan poisvetoa, toisen oli MTK:n puheenjohtaja (Suomen ainoa EY-maatalousneuvottelija) antanut MTK:n pääkallon paikalla eräälle henkilölle.
Härmälä oli MTK:ssa jakanut 10 kirjaa.
Sitaatti Kuosmasen kirjasta sivulta 15:
”Näissä olosuhteissa jäi jäljelle kaksi peruskysymystä harkittaessa tulevia vaihtoehtoja. Toinen oli: olisivatko jäsenyyden aineelliset edut suuremmat kuin haitat? Toinen oli: mikä olisi sijaintimme Euroopan poliittisella kartalla? Paljon riippui siitä, mitä muut EFTA-maat tekisivät.
Jos arvioitiin vain lyhyen ja keskipitkän tähtäimen näkymiä, vastaus ensimmäiseen kysymykseen ei välttämättä ollut yksiselitteisen myönteinen. Päätösvalta EY:ssä ei periaatteellisesta tärkeydestään huolimatta ollut kovin ”aineellinen” etu.
Se mitä ETAn neuvotteluvuosina opimme EY:n päätöksentekoprosesseista välillä suorastaan puistatti. ETA-sopimus näytti puutteistaan huolimatta suurin piirtein takaavan pääsyn EY:n sisämarkkinoille. Talous- ja rahaliiton realistisuudesta oli neuvotelluista sopimusmääräyksistä huolimatta epäilyksiä ja se syntyisi joka tapauksessa vasta vuosien kuluttua. Maatalouden integrointi EY:n maatalouspolitiikkaan olisi poliittisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti raskas operaatio.”
Vuorineuvos Tauno Matomäki oli Suomen Kuvalehdessä oikeassa!
Ilmoita asiaton viesti
Koska en halua kopioida muualta lukekaa kommenttini Vastavalkeasta
https://vastavalkea.fi/2019/04/16/euron-kuolemansu…
Ilmoita asiaton viesti